Jukkatalo on vuoden menestyjä

Etusivu / Jukkatalo on vuoden menestyjä

Usean vuoden jatkunut hyvä tuloskehitys saa nyt tunnustusta, kun Jukkatalo Oy on vastaanottanut Kauppalehden myöntämän Menestyjä sertifikaatin. Jukkatalon toiminta on haasteellisten vuosien jälkeen saatu käännettyä kannattavaksi, mikä mahdollistaa toiminnan kehittämisen ja investoinnit, kertoo Jukkatalon toimitusjohtaja Joel Tölli. Tunnustus on merkittävä kiitos koko henkilöstölle, ja samalla se haastaa meitä menemään eteenpäin kohti uusia päämääriä.

Kauppalehden sivuilla Menestyjä sertifikaatin saaneita yrityksiä kuvaillaan seuraavasti:
”Todellisen menestyjän ja hyvän liikekumppanin tunnistaa Menestyjä-merkistä. Menestyjäksi pääsy edellyttää muutakin kuin hyvää maksuvalmiutta ja maksuhäiriöttömyyttä. Tämä kuuden osa-alueen analyysiin perustuva malli on markkinoiden ainoa, joka tunnistaa sekä riskit, että erottelee hyvät yritykset toisistaan. Menestys rakentuu useista eri osa-alueista, kuten osaavasta yritysjohdosta, omistautuneesta henkilökunnasta, tehokkaista prosesseista sekä asiakkaan ymmärtämisestä. Yhteistä kaikille Menestyjille on näkemys, rohkeus ja tahto tehdä liiketoimintaa paremmin kuin muut.”