Etusivu / Jukkatalon toimitusjohtaja vaihtuu
Julkaistu 2.6.2023

Jukkatalon toimitusjohtaja vaihtuu

Joel Tölli ja Jukkatalon hallitus ovat sopineet, että Joel Tölli jättää toimitusjohtajan tehtävän. Hallitus on nimittänyt 19.12.2022 alkaen Jukkatalon väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi Ilkka Sydänmetsän. Hän toimii tällä hetkellä PRT-Forest Oy:n toimitusjohtajana ja on Jukkatalon hallituksen jäsen. Uuden toimitusjohtajan haku käynnistyy välittömästi.

”Koronasta johtuneet kysynnän nopeat muutokset, äkillisesti kallistuneet raaka-aineet, rakennusmateriaalien puute sekä viimeisimpänä mm. Venäjän hyökkäyssodan seurauksena korkea inflaatio ja korot ovat haastaneet koko toimialaa viime vuosien aikana. Joel on vienyt Jukkataloa tasaisesti eteenpäin näinä turbulenttisina aikoina, mutta nykyisessä markkinatilanteessa on hyvä hakea uusia toimintatapoja. Haluankin lämpimästi kiittää Joelia koko hallituksen puolesta hänen sitoutuneesta panoksestaan yhtiön eteen”, Jukkatalon hallituksen puheenjohtaja Arto Pohjonen toteaa.

Joel Tölli on työskennellyt PRT-Forest-konsernissa vuodesta 2012 ja Jukkatalon toimitusjohtajana vuodesta 2019 lähtien. ”Viimeiset kaksi vuotta ovat haastaneet liiketoimintaa monella tavalla ja ymmärrän, että nyt tarvitaan erilaista johtamista, jotta yhtiö pärjää muuttuneessa markkinatilanteessa. Haluan kiittää hallitusta, lähimpiä kollegoita ja koko Jukkatalon väkeä hyvästä yhteistyöstä vuosien aikana ja toivottaa menestystä pitkälle tulevaisuuteen.”

 

Lisätietoja:

hallituksen puheenjohtaja Arto Pohjonen, puh. 040 840 2560
toimitusjohtaja Ilkka Sydänmetsä, puh. 040 561 6939