Hyvä tontti on tärkeä lähtökohta talon suunnitteluun. Tontti vaikuttaa paitsi budjettiin myös unelmatalon kokoon ja ulkonäköön ratkaisevasti. Tässä blogissa erittäin kokenut Jukkamyyjämme pääkaupunkiseudulta, Matti Muhola, antaa parhaat vinkit tontin hankkimiseen.

Olet todennäköisesti aloittanut tontin etsimisen aivan oikeasta paikasta: alueen valinnasta. Suurin osa pohtii esimerkiksi työmatkan pituutta sekä lasten koulujen ja päiväkotien sijaintia. Kun kiinnostava tontti sopivalta paikalta on kiikarissa, kannattaa tulla Jukkamyyjiemme juttusille – he auttavat sinut eteenpäin.

Tontin valintaan apua

Me Jukkatalolla autamme asiakasta hankkimaan kaiken mahdollisen tiedon taloprojektiin liittyen – myös tontista. Jukkamyyjämme selvittävät tonttia koskevat määräykset ennen kuin tapaatte ensimmäisen kerran, ja käyvät ne sitten kanssasi läpi. Jukkamyyjä Matti Muhola kertoo:

”Haluan olla asiakkaan apuna määräysten kanssa. Ennen kuin tapaamme, kysyn jo etukäteen asiakkaalta minkälaisesta talosta he ovat haaveilleet: montako kerrosta ja huonetta ja niin edelleen. Kun olen selvittänyt määräykset, käyn heidän kanssaan läpi miten ne vaikuttavat haaveisiin.”

Ensikertalaiselle voi tulla yllätyksenä, kuinka moneen asiaan tontin valinta vaikuttaa: talon kerroslukuun, neliömäärään, ulkopinnan värivalintaan ja katon malliin.  Tontin valinnassa kannattaa huomioida mm.

  • rakennuksen ja tontin ilmansuunnat
  • maaston korkeuserot
  • tieliittymän sijainti sekä
  • maaperä ja asemakaavamääräykset.

Julkisivuleikkauskuvat talosta. Kuvissa huomioitu tontin muoto, joka viettää hieman itä-länsi-suunnassa.

Tontti on suuri osa rakentamisen budjettia

Jokainen tontti on yksilö, ja Jukkamyyjämme selvittävät aina kanssasi minkälaisiin kustannuksiin sinun kannattaa varautua esimerkiksi maarakennustöiden suhteen. Muhola muistuttaa, että tarkemmat kustannusarviot on aina paras tehdä vasta, kun tontti on tiedossa.

”Suosittelen, että kustannusarvio tehdään vasta kun tontti on tiedossa, vaikka moni haluaa pankkia varten karkean budjetin jo etukäteen. Tällaisesta arviosta tulee kuitenkin väistämättä epätarkka, koska on vaikeaa arvioida tontin osuutta kuluista, vaikka tietty talomalli olisikin jo tiedossa. Maaperän kulut on hyvä aina selvittää ensin, koska ne voivat vaihdella hyvinkin paljon.”

Muhola suosittelee asettamaan tontille kustannusraamit, ja neuvoo tekemään ennen tontin ostoa niin sanotun ehdollisen varauksen kaupan – eli kauppasopimukseen kirjataan ehto siitä, että kaupan voi vahvistaa tai perua maaperätutkimuksen jälkeen, mikäli kustannukset karkaavat omaan budjettiin nähden. Näin esimerkiksi perustusten ja maatöiden kulut saadaan täsmällisesti tietoon, ja kustannukset pysyvät aisoissa.

Maaperätutkimus tontille

Tontin maaperä vaikuttaa siihen, paljonko maarakennustöitä tarvitaan ja minkälaiset perustukset talolle valitaan. Savimaa vaatii yleensä paalutuksen, kun taas kallio saattaa vaatia räjäytystöitä. Jos tonttisi on moreenipohjainen, olet onnekas. Se on kaikkein edullisin vaihtoehto, koska silloin normaaliperustus riittää. Jos maaperätutkimuksen teetättäminen arveluttaa, saat Jukkamyyjiltämme neuvoja. Muhola kertoo:

”Teen usein jo alustavan sijoitusluonnoksen asiakkaalle. Siitä hän näkee, mihin kairaukset kannattaa tontilla tehdä. Näin selviää, kuinka paljon maata täytyy muokata, että sille voi rakentaa:

  • paljonko pitää kaivaa tai tuoda uutta maata
  • tuleeko räjäytystöitä
  • tarvitaanko paalutuksia ja
  • missä viemäriliittymät sijaitsevat.

Maaperätutkimus maksaa noin 1000-2000 euroa, mutta sillä voi säästää kymmeniä tuhansia yllättävissä kuluissa myöhemmin.”

Muhola vinkkaa, että tontin kauppasopimukseen kannattaa tehdä niin sanottu rahoitusehto, jos lainapäätöstä pankista ei vielä ole saatu. Rahoitusehto tarkoittaa sitä, että kauppa on mahdollista purkaa, mikäli rahoitus tontille ei varmistukaan. Käytäntö on suosittu erityisesti Uudellamaalla, missä tontit menevät nopeasti kaupaksi. Rahoitusehto mahdollistaa sen, että voit tehdä varauksen kiinnostavaan tonttiin jo ennen lainapäätöstä ilman huolta siitä, että rahoitus ei varmistuisikaan.

Matti Muholan vinkit tontin valintaan:

  1. Valitse hyvä sijainti.
  2. Tutustu tonttisi maaperään, niin vältyt yllätyksiltä.
  3. Tee talomyyjän kanssa kokonaisbudjettisuunnitelma.