Kokemuksia Jukkatalosta

Rakentamista pohdiskelevalle

10 vinkkiä onnistuneeseen taloprojektiin

Päätös oman kodin rakennuttamisesta on yksi ihmiselämän suurimpia. Siihen liittyy paitsi haaveilua ja innokasta uuden suunnittelua, myös huolta ja riskien puntarointia. Uudesta kodista voi kuitenkin nauttia jo rakennusvaiheessa. Sen mahdollistavat hyvä suunnittelu ja luotettavat kumppanit. Tältä sivulta löydät kootusti meidän vinkkimme onnistuneeseen talonrakennusprojektiin. Olisi ilo päästä rakentamaan uutta kotia kanssasi!

Jukkatalo rantatontilla

1 Tontti

Tontti valitsee talon

Uuden kodin suunnittelu alkaa aina talon ulkopuolelta: niin talon ulkonäköön kuin budjettiin ratkaisevasti vaikuttava tekijä on valitsemasi tontti.

Moni huomioi työmatkan pituuden ja päiväkotien sijainnit, mutta ei ehkä tule ajatelleeksi, että tontti määrittää talon kerrosluvun, neliömäärän, ulkopintojen värityksen ja katon mallin. Tontin valinnassa kannattaa huomioida asemakaavamääräysten lisäksi maaperä, korkeuserot, tieliittymän sijainti sekä ilmansuunnat. Päivän kierron ja kotiin tulevan luonnonvalon huomiointi vaikuttaa niin asumisviihtyvyyteen kuin lämmityskustannuksiinkin.

2 Pohjaratkaisu

Hyvin suunniteltu pohja toimii pitkään

Kodin toiminnallisuuden ja arjen sujumisen kannalta avainasemassa on pohjaratkaisu. Ammattilaistemme suunnittelemia valmiita pohjia voit hyödyntää sellaisenaan, tai niitä voidaan muokata toiveidesi mukaan. Jos haluat toteuttaa ihan oman mallin, suunnittelemme sen kanssasi veloituksetta. Tärkeintä on suunnitella pohjaratkaisu, joka mukautuu teidän perheen elämään.

Taloelementtimme tehdään aina asiakkaan talon mukaan. Hinta muodostuu raaka-aineiden määrästä – ei siis ole väliä, valitsetko valmiin vai sinulle suunnitellun pohjaratkaisun. Tarjouksen pyytäminen ei vielä sido sinua mihinkään, vaan auttaa tekemään realistisen kustannusarvion kotisi rakentamisesta. Ammattilaistemme avulla vältät turhia työvaiheita ja optimaalisen tilankäytön myötä säästät kustannuksissa.

3 Talotoimittaja

Luotettavat kumppanit ja pitävä budjetti

Talonrakentajan tulee pystyä luottamaan siihen, että budjetti pitää – huolellisesti laskettu kustannusarvio on projektin kivijalka. Talotoimittajaa valitessa kannattaa siis kiinnittää huomiota siihenkin, paljonko kustannusarvionne tekemiseen käytetään aikaa. Eri valmistajien toimitussisällöt talopaketeille voivat erota reippaastikin toisistaan, joten myös niitä on hyvä vertailla huolella.

Meidän ammattitaitoiset ja luotettavat yhteistyökumppanimme, tiivis yhteydenpito ja läpinäkyvä projektinhallinta pitävät kustannukset suunnitelmien mukaisina ja luovat mielenrauhaa elämän suurimpiin lukeutuvan hankinnan äärellä. Tämän voimme luvata yli 30 000 kodin kokemuksella, reilun puolen vuosisadan ajalta.

4 Aikataulu

Elämää on ennen rakentamista, sen aikana ja jälkeen

Rakentaminen on moniulotteinen ja laaja projekti, jossa aikataulun pettäminen yhdessä vaiheessa voi kertaantua jatkossa. Osaava talotoimittaja kykenee lupaamaan pitävän aikataulun asiakkaalle talon valmistumisesta jo sopimusta tehdessä. Kun rakentamisen tarkka aikataulu on tiedossa, voit suunnitella muuttoa ja muuta elämää rauhallisin mielin jo etukäteen.

Rakentamiseen kuuluu monta vaihetta ja aikataulujen ja omien tehtävien hallinta voi tuntua haastavalta. Meidän Omajukka-digipalvelu helpottaa projektin seurantaa, jaottelee omat tehtäväsi valmiiksi ja pitää piirustukset ja dokumentit tallessa, yhdessä paikassa.

Elämää on ennen rakentamista, sen aikana ja jälkeen!

5 Kokonaishinta

Talo & tontti, maansiirtotyöt, lämmitys, sähkö

Toimitussisältö määrittelee sen, mitä talotoimittajan kustannusarvio pitää sisällään. Projektin hinta määräytyy suurelta osin sen mukaan, kuinka paljon asiakas itse osallistuu rakennustöihin.

Hartiapankkirakentajan taloprojekti saattaa vaikeutua rahojen huvetessa liian aikaisin, ja voidaan joutua muuttamaan keskeneräiseen kotiin, käytännössä raksalle. Ikäviltä yllätyksiltä välttyy solmimalla urakkasopimuksen, joka kattaa kaikki rakentamisen työvaiheet. Sen lisäksi kannattaa selvittää asiantuntijan kanssa urakkahintaan kuulumattomien töiden hinnat, kuten sähkö- ja lvi-liittymät, maansiirtotyöt, salaojitukset, routasuojaukset ja pihatyöt istutuksineen.

6 Työn jälki

Tutustu etukäteen taloesittelyissä

Suomalainen talonrakentaminen on kokonaisuudessaan laadukasta, mutta eri toimittajien välillä voi silti olla laatueroja. Paras tapa tutustua rakentamisen laatuun on vierailla taloesittelyissä.

Esittelyissä kannattaa kiinnittää huomiota yksityiskohtiin, kuten

  • laatoitukset
  • listoitukset
  • maalaukset
  • tapetoinnit
  • kalusteasennukset
  • silikonisaumaukset
  • saunan paneloinnit ja lauteet
  • töiden laatu: vesikatto, ulkoverhous

Varmistathan esittelyssä, että kyseessä on muuttovalmis talotoimitus, jolloin talo on kokonaisuudessaan talotoimittajan rakentama.

7 Sisustus

Jokainen haluaa sisustaa kotinsa omalla tavallaan. Materiaalivalinnoissa, väreissä ja tyylisuunnissa on valtavat määrät vaihtoehtoja. Siksi esimerkiksi materiaalien kanssa on hyvä käyttää asiantuntijan apua. On tärkeää huomioida materiaalien laatu, kestävyys, käyttötarkoitus ja ulkonäkö, ja ammattilainen osaa antaa parhaat vinkit yksilöllisen ja toimivan kokonaisuuden toteuttamiseksi.

Kerralla mieluisaa ja toimivaa

Tärkeitä sisustuksessa huomioitavia seikkoja ovat muun muassa:

  • Sekoita eri tyylejä harkiten. Valitse ja muista punainen lanka.
  • Pintamateriaalit toimivat taustana kalusteille, tekstiileille ja koko muulle sisustukselle.
  • Käytä harkintaa nopeasti vaihtuvien trendivärien suhteen kalusteissa, seinissä ja muissa pysyvämmissä ratkaisuissa.
  • Yksi sisustuksen tärkeimmistä funktioista on edistää kotisi toiminnallisuutta.
  • Varmista, että keittiössäsi toteutuu kultainen kolmio: kylmäsäilytys, vesipiste ja liesi ovat sopivalla etäisyydellä toisistaan.

Sisustusammattilainen osaa usein kysyä oikeita asioita, jotka auttavat löytämään käyttötarkoituksiisi ja tyyliisi sopivimmat ratkaisut. Siksi muuttovalmiiseen talopakettiimme kuuluu aina sisustussuunnittelijan palvelut.

Jukkatalo Jalava 137, kolmen makuuhuoneen näyttävä, nykyaikainen omakotitalo yhdessä tasossa. Korkeat ikkunat ja upea vinokattoinen terassi.

8 Lämmitysmuoto

Kaukolämpö, maalämpö vai muu lämmönlähde?

Valitse talosi kokoon ja elämäntyyliinne sopivin lämmitysratkaisu. Kustannuksia kannattaa vertailla sekä hankkimisen että käytön suhteen. Esimerkiksi maalämpö on parhaimmillaan vasta suuremmassa omakotitalossa, eivätkä kaikki lämmitysmuodot välttämättä ole jokaiselle talotoimittajalle mahdollisia. Jos olet ostamassa muuttovalmista taloa, niin tarkista, kuuluvatko lämmönlähde ja takka toimitussisältöön – niiden puuttuminen voi nostaa kokonaishintaa jopa yli 10 000 euroa.

Meillä asiakas pääsee aina valitsemaan lämmönlähteen ja tulisijan, ja ammattilaisemme auttavat sinua sopivimman valinnan tekemisessä.

Jukkatalon rakentaman hirsitalon päämakuuhuone, jossa vaalean sävyinen sisustus ja upeat korkeat ikkunat, joista näkyy kallioinen maisema.

9 Energiatehokkuus

Rakenteiden ja rakentamisen laatu

Energiatehokas talo vähentää asumiskustannuksia merkittävästi, jopa satoja euroja vuodessa. Laadukkaat materiaalit, ikkunat ja ovet, riittävät eristevahvuudet sekä huolellinen asennustyö takaavat energiatehokkaan kodin.

Energiatehokkuuteen voi vaikuttaa myös seinärakenteilla. Meillä on tarjolla 3 vaihtoehtoa: Ekojukka, Hirsijukka ja Aitojukka. Seinärakennetta valitessasi pohdi mm. arvojesi vaikutusta valintaan, kuinka paljon haluat panostaa ekologisuuteen ja mikä rakenne sopii parhaiten budjettiisi.

10 Takuut ja vakuudet

Luotettu talopakettimerkki

Kun talotoimittajasi on vakavarainen yritys, voit huoletta luottaa sinulle luvattuihin takuisiin. Jos käyttämäsi rakennusyritys jostain syystä lopettaa toimintansa, ei se pysty enää vastaamaan myöntämistään takuista. Varmista siis, että sinulla on sopimusta tehdessäsi tiedossa:

  • rakennusaikainen takuu
  • rakennusaikaiset vakuutukset
  • lopputarkastus
  • rakennetakuu

Jukkatalo kuuluu suureen kotimaisen puualan konserniin, PRT-Forestiin, ja asiakkaidemme saatavilla on aina korkealaatuiset raaka-aineet ja ajantasainen ammattitaito. Meillä on yli puolen vuosisadan kokemus pientalorakentamisesta. Meidät on valittu Suomen luotetuimmaksi talotoimittajaksi 14 kertaa.